Gazpacho

Gazpacho on espanjalainen maukas kylmä kasviskeitto. Se sopii espanjalaishenkisen aterian alkuruuaksi tai muuten vain kuumana päivänä virkistykseksi. Gazpacho on helppo valmistaa, mutta se kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä, jotta keitto saa olla yön yli maustumassa.


Ainekset kuuteen alkukeittoon:
6 kypsää tomaattia
2 punaista paprikaa
puolikas kurkku
puolitoista kevätsipulia varsineen
1 valkosipulinkynsi
pari viipaletta vaaleaa leipää
pala chiliä voimakkuuden ja oman maun mukaan
tuoreita basilikanlehtiä
½ dl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
esim. 0,5 dl vettä

Pese vihannekset ja kuori kurkku. Tomaatit kannattaa myös kaltata eli kuoria. Kalttaaminen aloitetaan niin, että tomaatin kuoreen tehdään veitsellä ristiin kaksi viiltoa, jonka jälkeen tomaattia uitetaan kiehuvassa vedessä n. 10-20 sekuntia. Sen jälkeen kuori lähtee helposti irti.


Pilko kaikki vihannekset ja leipäviipaleet pieniksi ja aja ne melko tasaiseksi soseeksi tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Myös tomaattien siemenet voi poistaa tomaatteja pilkkoessa. Siemenet voivat tuoda kitkeryyttä jos ne rikkoutuvat soseutuksessa.

Mausta maun mukaan lisäämällä valkoviinietikkaa, suolaa, mustapippuria ja chiliä. Keiton paksuutta voi säädellä lisäämällä vähän vettä.

Anna keiton maustua jääkaapissa yön yli. Tarjoile pieniltä syviltä lautasilta, kupeista tai laseista. Pinnalle voit vielä ripotella koristeeksi pieneksi pilkottua paprikaa, kurkkua ja sipulia.

Kommentit